Muistoja alikehityksen ajoilta

Tomás Gutiérrez Alea, lempinimeltään Titón, on kuubalaisen elokuvahistorian tärkein ohjaaja. Hänen monipuolinen ja miltei aina sovinnaisuuden rajoja kurkotellut tuotantonsa vakiinnutti keskustelun kuubalaisesta todellisuudesta, menettämättä kuitenkaan omaa esteettistä itsenäisyyttään. Muistoja alikehityksen ajoilta (1968) on muutakin kuin voimakas ja rohkea elokuva. Se on samalla periaatteiden julistus, joka kuvaa täydellisesti monikulttuurista Kuubaa, jossa näkyy vaikutteita niin eurooppalaisesta korkeakulttuurista kuin afrikkalaisesta heimoperinnöstäkin. Elokuvan päähenkilö, Sergio, on älymystön edustaja, joka päättää jäädä Kuubaan, vaikka hänen ystävänsä ja perheensä pakenevat Miamiin vallankumousta, jonka voimakkaat ja yhteisölliset uudistusaatteet vaikuttivat kaikkiin. Ennen Castron aikaa varakas Sergio eli mukavasti ilman omantunnon tuskia pohjoisamerikkalaisen kulutusvimman siivellä. Sergio on omalla tavallaan isänmaallinen, joskin hänen tunteensa omaa kansaansa kohtaan muistuttaa lähinnä viha-rakkaus-suhdetta sen sijaan, että hän välittäisi äärimmäisestä maanpuolustuksesta. Vaikka Sergio ei uskokaan ihmisten voivan muuttaa maailmaa ja vaikka alikehittyneisyys on hänen mielestään vaikeasti kitkettävissä oleva ongelma, hän jää maahan. Sillä hän haluaa uskoa eikä hän ole mikään individualisti. Vaikka Sergio on akateeminen ja kulturelli, hän tietää olevansa yhtä kuubalainen kuin kuka tahansa työläinen tai maalainen ja tämän ristiriidan Sergio haluaa jakaa muiden kanssa.

Gutiérrez Alean, jonka alter ego Sergio on, elokuva on fiktiota, jossa on mukana dokumentaarisia elementtejä. Elokuva henkii vilpittömyyttä, jonka huomaa niin päähenkilön puheesta kuin elokuvan jokaisesta kohtauksestakin. Ohjaaja sekoittaa neorealistiseen draamaan kyseiselle ajalle tyypillisiä lehtikuvia, valokuvakollaaseja ja poliittisia kannanottoja. Epävarmassa taloudellisessa tilanteessa elävä Sergio päättää omistautua kirjoittamiselle, kahvin juomiselle, pitkille kävelyille ja kuubalaisen 60-luvun elämän opiskelemiselle. Niinpä pakinoitsijana toimiva Sergio keskittää katseensa vallankumouksen unelman palasiin, ilmaisee suurta rakkauttaan (joka usein on todiste ilmiselvästä vihasta) kansaansa kohtaan, josta ei kuitenkaan voi olla ottamatta etäisyyttä. Päähenkilö on menneisyyden ja nykyhetken välissä. Menneisyyden aristokraattisen elämän ja vallankumouksellisen Kuuban välissä Sergio pohtii, mikä on hänen roolinsa siinä kaikessa ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Menneisyyttä edustaa ulkomaalainen ex-tyttöystävä, vaalea Hanna ja nykyhetkeä Elena, mulatti, johon Sergio tutustuu kadulla ja joka saa hänet sotkeutumaan vaikeuksiin.

Muistoja alikehityksen ajoilta on niin sidottu Kuubaan ja sen ongelmiin läpi historian (ulkomaansuhteet, kansallinen identiteetti, kauppasaarto), että elokuvan ajankohtaisuus ei yllätä lainkaan. Soy Cuba -elokuvan puolustaessa vallankumousta, Gutiérrez Alea puhuu vallankumouksen ulkopuolelle jääneistä ja pohtii sitä, miten Batistan kaaduttua asemansa menettäneet tai Sergion kaltaiset, aatteiden sijaan tiettyyn luokkajakoon tuomitut, voivat olla osa vallankumousta. Gutiérrez Alea näyttää ehdottavan, että kommunismi voi olla myös tietämättömien ihmisjoukkojen tyranniaa. Tästä esimerkkinä tilanne, kun elokuvan Elena syyttää Sergiota raiskauksesta ja vihjaa, että vallankumouksen jälkeen oikeus taipui poikkeuksetta köyhemmän osapuolen voitoksi. Muistoja alikehityksen ajoilta haastaa kyseenalaistamaan marxilaisten arvojen käyttöönoton menettämättä kuitenkaan myötätuntoa kuubalaisia tai Kuubassa tapahtuneita yhteiskunnallisia muutoksia kohtaan. Vahvana yhteiskunnallisena kriitikkona Gutiérrez Alea ei pelkää leikkiä elokuvallaan, lähestyä surrealismia, lähemmäs Alain Resnais’n (etenkin Hiroshima mon amour) tai Michelangelon Antonionin elokuvia. Muistoja alikehityksen ajoilta käsittelee sekä pohjoisamerikkalaista imperialismia (jota Sergion parjaama – ”hän metsästi, jottei tappaisi itseään” –Hemingwayn talo Kuubassa symbolisoi) että Kuuban itsetuhoa. Muistoja alikehityksen ajoilta on kaunis ja monitahoinen elokuva, joka on luonut vankan pohjan myöhempien sukupolvien elokuvantekijöille.

Guido Segal (Kääntäjä: Anna Kahra)